Vuoden Päivät

Varoitus: Postaus on pitkä ja sisältää selfien. Tiivistelmä: Seikkailurikasta vuotta 2018!

Jäähakut pilkistää junan hattuhyllyllä olevasta kiipeilyrepustani ja olen matkalla Paloheinään Suomen Alppikerhon uuden Mikstaseinän avajaiskisoihin. Olo on hilpeä, vaikka kiipeilymetrejä on takana tavallista paljon vähemmän enkä ole koskaan ennen kiivennyt mikstareittejä vanerilla. Olen kuitenkin tavoittanut kuluneen vuoden aikana kiipeilyssäni jotain hyvin oleellista – laji tuottaa minulle jälleen iloa, ei lisästressiä.

Kesa-2

If you’re on a hunt for dry rock in Bohuslän Smögen is a good bet. Sunny and windy spot dries the cliff in an instant. Recommended routes: VM-brons and En Pärla i Smögen.

Vuosi sitten kirjoittelin loukkaantumisen jättämistä arvista itseluottamukseeni. Pelosta, joka lamaannutti minut ihan liian usein ja kaikista niistä pakeista, joita olin menneen kesän aikana ottanut. En luottanut itseeni, yritin liikaa ja hukkasin kaiken sen ihanan rentouden, joka aikaisemmin siivitti kiipeilyäni eteenpäin.

En osaa tarkalleen sanoa, mikä tänä vuonna oikein muuttui. Olosuhteet kiipeilyssäni ovat edelleen samat, selkäni ei vieläkään ole kunnossa ja varsinaiselle harjoittelulle ei tahdo löytyä aikaa. Olen kuitenkin todella sisäistänyt sen, että mikäli elämässä on monta muutakin stressiä aiheuttavaa osa-aluetta, täytyy harrastuksen olla stressiä poistava, ei lisäävä tekijä. Unohtamalla kaikki sisäiset suorituspaineeni löysin jälleen kiipeilyn riemun ja uskalsin antaa haaveilleni uuden mahdollisuuden.

Alla muutamia vuoden 2017 kohokohtia – pieniä helmiä ja isompiakin huippuhetkiä.

Tampere Climbing Derby – Oodi Pirkanmaan kiipeilylle

Oivalsin viime vuonna, ettei kisaaminen sinänsä ole mun unelmani. Opin kuitenkin suhtautumaan höntsykisoihin huomattavasti aiempaa rennommin ja osallistuin vuoden aikana ensimmäisiin, toisiin ja lopulta jopa kolmansiinkin kiipeilykisoihini.

Kisoista ehdottomasti mieleenpainuvin ja itselleni sopivin kokemus oli Kiipeilykerho Vertikaalin järjestämä Tampere Climbing Derby. Osallistuimme Suvin kanssa kevyempään 12-tunnin sarjaan lähinnä siitä syystä, ettei kotoa käsin viitsinyt olla muuta kuin pullamössöä. Sateinen ja epämukava keli oli kuitenkin kuin tehty meille. Olimme pupunkorvinemme lopulta sarjassamme kolmansia sekä ylipäätään paras naisjoukkue.

Tampere Climbing Derby edusti itselleni kiipeilyn yhteisöllisyyttä hienoimmillaan. Luovilla ideoilla pienempienkin paikkakuntien kiipeilystä saa enemmän irti ja yhdessä tekemällä tapahtumista tulee ikimuistoisia.

Kesa-13.jpg

Bunnying at Taino in Viitapohja. One of the finest crack climbs in Tampere. Pic by Hanna.

Kesa-14.jpg

Suvi coming up route number 19 in Melo, Nokia. Right before it started raining (again).

Seuraava Climbing Derby on kuulemma Kouvolassa. Kaikki mukaan!

Presten & Store Festvåg – Spontaani linkkauspäivä

Linkkauspäivät on mun juttu. Niillä saa joskus ihan tavalliseenkin kiipeilypäivään kehiteltyä vähän normaalista poikkeavaa lisämaustetta. Joskus linkkauspäiviä tulee suunniteltua viikkojakin ennen varsinaista ajankohtaa, mutta ajatus Ypperstepresten – Klokkeren – Slanting Corner – Lundeklubben – Skiloperen – linkkauspäivästä syntyi ihan sattumalta edellisenä iltana Kallen kiipeilijäparkissa.

Aamupäivästä kiipesin semispontaanisti Paulin kanssa Prestenillä ja iltapäivällä mulla oli leikkitreffit Lean kanssa Store Festvågilla. Ja siinä missä joskus pelkkä Presten oli ihan liikaa yhdelle päivälle, nyt jaksoin kiivetä siihen vielä pari reittiä päälle. Satojen metrien edestä hyväntuulista kiipeilyä vuorovedoin, Lofoottien upeissa maisemissa.

Mitä muuta sitä voikaan kauniilta kesäpäivältä toivoa!

Lofootit-2

All smiles after the Ypperstepresten – Klokkeren – Slanting Corner – Lundeklubben – Skiloperen Link-Up. Definitely one of the great days out in 2017.

Kesa-11.jpg

Washington Column – Nuoret, trädi on kivaa!

Washington Columnista on ollut jo kyllästymiseen asti juttua, mutta on vielä yksi asia, jonka haluaisin mainita. Suomalainen naisten seikkailukiipeily on nimittäin hieman jo ikääntyvillä ja totta puhuen melko keskitasoisilla harteilla, eikä trädikallioilla juuri näy nuorempaa polvea. Lukisinkin mielelläni vuoden 2021 Mikkelin Työväen Kiipeilijöiden vuosikoosteesta, kuinka pari upeaa suomalaismimmiä kävivät kahdestaan vapauttamassa Freeriderin, Zionin Moonlight Buttressin tai ihan vaan kotoisan Atlantiksen.

Kirjoitan blogia pääasiassa kirjoittamisen ilosta, mutta myös kannustaakseni naisia ja miksei miehiäkin havaitsemaan, että myös reilusti yli kolmikymppisenä toimistorottana on mahdollista elää omanlaistaan elämää. Osa perintöäni voisi kuitenkin olla myös nuoren ja lahjakkaan kiipeilijäpolven kannustaminen trädikiipeilyn ja pitkien reittien pariin. Mene ja tiedä. Itselleni Washington Column oli kuitenkin ainutlaatuinen kokemus ja nyt tajuan, että haaveeni Ultima Thulen teknoamisesta yksin on ihan mahdollinen.

WashColumn-10

Aikaisemmat postaukset Yosemitesta löytyy täältä. Luvassa vielä reittisuosituksia.

Flygande Hollender – Lentävämpi Baugen

Yks mun pitkäaikaisista haaveistani on ollut Baugenin legendaarisen napakka Flygande Hollender. En suoraan sanottuna ajatellut olevani siihen vielä valmis, koska kiipeilyni Baugenilla oli ollut aikaisempina kesinä tietynlaista tervanjuontia. Sattuma vei mut kuitenkin Ullan kanssa köysistöksi ja kiipesimme Baugenin kesäöiden hiljaisuudessa ensin Silhuettenin ja sitten Flygende Hollenderin. Reitti oli liki alusta alkaen jatkuvaa 6a+n muuvia ja täysin maineensa veroinen seikkailu. Suosittelen!

UK Climbing-verkkolehden 10 Multi-Pitch Routes Worth Travelling For reittien Top 3:sta on muuten kiipeämättä enää yksi. Arvatkaa vaan mitä yritän tehdä tulevina kesinä.

Norja-20

Norja-1-8

Ensi kesän projekteiksi jääneet reitit

Lyhyemmistä reiteistä mielessä pyörii oikeastaan vain ne halkeamat, jotka jäivät vielä odottelemaan ensi kesää. Tän kesän ehdottomia, lähettämättä jääneitä suosikkireittejä olivat En Man Bohuslänin Brobergetissä sekä Nostalgia Kustavin Isoniitussa.

En Man vielä jäi haaveeksi Bohuslänin kevätsateiden vuoksi ja Nostalgialle taas kerkesin antaa yhden huonon ja toisen todella hyvän yrityksen ennen kuin revin sormestani nahat. Molemmat ovat kuitenkin juuri niitä reittejä, jotka näin talven pimeinä tunteina kihelmöivät mieleni sopukoissa ja kannustavat vetämään sen yhden leuan lisää tai boulderoimaan aamukasilta Tampereen Kiipeilykeskuksella.

En Man ja Nostalgia, me nähdään ensi keväänä taas uudestaan.

Kustavi-4

Fiercely staring at Nostalgia in Isoniittu, Kustavi.

Kustavi-6

Tying up for an on-sight attempt to En Man at Broberget, Bohuslän. Three last photos and the cover photo are all taken by Lea.


Suurkiitokset kaikille blogini lukijoille ja seikkailuntäyteistä vuotta 2018! On käsittämätöntä, että jaksatte kulkea mukanani vuorilla jo kolmatta vuotta. Kiitokset myös kaikille teille, jotka vuonna 2017 jaoitte kanssani köysistön. En osaa sanoin kuvailla, kuinka arvostan iloanne, luottamustanne ja yhteisiä seikkailujamme.

Tässä vielä edellisvuoden tapaan vuoden suosituimmat juttuni:

  1. Stetind Sydpillaren – Kesäinen tarina Norjan kansallisvuorelta
  2. Matkustamisen vaikeudesta – Ajatuksia matkustamisen ilmastovaikutuksista
  3. Elämää Yosemitessa – Leirielämää Yosemiten Kansallispuistossa
  4. Reittisuosituksia Lofooteille – Vanhat suosikkireittini Norjan Lofooteilta
  5. Roadtrip Marokossa – Ajatuksia ja matkavinkkejä Marokkoon

Ens vuoden suunnitelmiin kuuluu jo ainakin Bohuslän ja Norja.

Nähdään kallioilla!

Kustavi-5

Dreaming doesn’t make life less real for us.