Washington Column South Face

Sadepisarat ropisi mun ikivanhan kuoritakin huppuun. Olin aamulla unissani laittanut aurinkorasvaa, koska olin aikaisempina päivinä unohtanut. Mulla oli päällä kaikki vaatteet jotka olin ottanut reitille mukaan ja Emma oli jossain kaukana mun alapuolella varmistamassa. Asettelin kullanhohtosta mikrokiilaa märin sormin halkeamaan ja mietin, että mikäköhän mussa on vikana kun sateesta huolimatta nautin joka ikisestä metristä.

WashColumn-7

Nearing a pendelum on the second aid pitch. Photo by Emma.

Mä ostin mun teknotikkaat, nousukahvan ja daisyt jo vuosia sitten Tampereen Prismasta. Se oli vähän normaalia erikoisempi kauppareissu, ostoskoriin tarttui mukaan maidon ja ruisleivän lisäksi asiakasomistaja-alennuksella teknotikkaat. Kaapissa lojuneista kamoista huolimatta mun teknokokemus on ollut aika vähäistä – olen käynyt pari kertaa Pirkanmaan kallioilla liidiköysisooloamassa ja harjoittelemassa Bigwall-sekvenssiä. Ja vaikka olenkin jo kertaalleen kantanut haulbagin Blåmannenin juurelle, Washington Columnilla astuin ensimmäistä kertaa tikkaille isommalla seinällä, korkealla Sequioa-puiden yläpuolella.

WashColumn-9

Emma smiling as wide as always.

WashColumn-3

Tekno on aina kiehtonut mua. Vitsaillaan, että iän kertyessä jengi siirtyy ensin trädikiipeilyyn ja pahemmin alkoholisoituessaan teknoon. Mulle teknosta on tulossa yksi monista tavoista nauttia kiipeilystä. Pidän monipuolisuudesta – haluan boulderoida Pinsiössä, kiivetä mikstaa Norjan vuonoilla ja teknota Yosemitessa. Tän lajin hienoimpia puolia on lukemattomat mahdollisuudet kehittää kehoaan sekä mieltään. Tekno vaatii kärsivällisyyttä ja se on monilta osin kuin meditaatiota.

Kama, tikas, steppaa, köysi. Kama, tikas, steppaa, köysi.

Yksinkertainen sekvenssi yksinkertaiselle mielelle.

WashColumn-6

And there, amidst the fog, I am taking a casual stroll by the mountain side. Photo by Emma.

Washington Columnin South Face on melko suoraviivainen reitti ensimmäiseksi isommaksi seinäksi. C1-C1+ on helppoa teknoa ja Washington Columnilla sitä on vapaakiipeilytaidoista riippuen arviolta noin 200-240 metriä. Pieni osa Washington Columnin teknosta (mm. Kor Roof) on lyhyitä pulttitikkaita. Suurimman osan ajasta eteneminen tapahtuu joko vapaakiiveten tai trädikamojen varassa teknoten. Pidin aina huolen siitä, että mulla oli mukana kultainen offset-kiila ja sininen Alien. Muut kamat sai jättää, mutta ne piti backcleanata. Ne meni melkein aina.

WashColumn-2

Gearing up.

Olimme päättäneet kiivetä vapaasti kaiken minkä vain suinkin pystyisimme. Vapaakiipeily on kuitenkin aina helpompaa kotona topoa lukiessa kuin reitillä väsyneenä. Oli henkisesti yllättävän hankalaa kesken etenemisen klipata tikkaat valjaisiin, ottaa paljaalla kädellä kiinni kivestä ja painaa tossu tikkaan sijaan vasten kalliota. Vapaakiipeily, joka yleensä tulee niin luonnostaan vaatikin yhtäkkiä resursseja, joita en uskonut joutuvani käyttämään. Aloin uskoa siihen, etten jaksanut enää kiivetä, osasin vaan teknota. Teknon helppous loi nopeasti henkiset kahleet, joista oli vaikea vaihtaa kontekstia vapauteen.

WashColumn-5

Seconding after Emma’s proud send of Kor Roof. Photo by Emma.

South Face kiivetään yleensä kahdessa päivässä. Järkeilimme bivikamojen puuttumisen ja vapaakiipeilyn nopeuttavan etenemistä siten, että reitti olisi kiivettävissä päivässä. Aikaa meillä meni lopulta noin 13-14 tuntia, josta kahdeksan tuntia kului reitin keskellä olevilla teknoköydenmitoilla. Taukoja emme juuri pitäneet. Tekno on hidasta, mutta kokemuksen vähyydestä huolimatta osasimme arvioida etenemisnopeutemme riittävän oikein siten, että pysyimme koko ajan arvioimassamme aikataulussa.

WashColumn-11

Almost at the top! We made it!

En tahdo vieläkään käsittää, että olimme yhdellä Yosemiten suosituimmista reiteistä kahdestaan. Ei jonoja tai köysistöjä ohiteltavaksi. Ainoastaan laaksossa vyöryviä pilviä ja me.


WashColumn-10

Check out how crazy fast this chica is! Even the aiders swing when she crushes! Or perhaps it was just a tad bit windy, who knows.

Mikkelin Työväenkiipeilijöiden jo aikaisemmin julkaisema stoori meidän Washington Column -retkestä ja tyttöjen välisestä ystävyydestä löytyy täältä. Lienee muuten ensimmäinen kerta kun MTK on huomioinut teknoa ja alle kutosen vapaakiipeilyä. Omanlaisensa saavutus sekin.

Kamabetaa Washington Columnin South Facelle löytyy Saku Korosuon Haukkari-blogista. Sakun uudesta Suomalainen Kiipeilyopas -kirjasta löytyy myös hyvä johdanto teknon perusteisiin. Saku teknoköysisoolosi South Facen lämppäriksi The Shiedille (VI 5.9 A3) pari vuotta sitten. Soolokamoja (Silent Partner) ja camhookia lukuunottamatta räkkimme oli melko samanlainen kuin Sakulla. Listasta poiketen meillä oli 1×3 ja 1×4 camalotit sekä enemmän offset-kiiloja. Jumarit kannoimme mukana, mutta ne jäivät lopulta kokonaan käyttämättä. Kakkostelimme köydenmitat luovasti joko teknoten, kamoista vetäen tai vapaasti kiiveten. Köyden kanssa otimme pienen riskin ja meillä oli mukana vain yksi paksu (9.7mm) unicore köysi. Suosimme keveyttä tietäen, että mahdollisen pakituksen yllättäessä olisimme joutuneet perääntymään lyhyissä pätkissä.

WashColumn-1

North Dome gully in daylight. No biggie. Ahead lies the Washington Column itself.

Washington Columnilta pääsee pois joko laskeutumalla tai North Dome gullya pitkin. Olimme käyneet kertaalleen katsomassa gullyn poistuessamme Royal Arches -reitiltä. Olimme Washington Columnin topissa juuri pimeän laskeutuessa ja päädyimme ratkaisuun, jossa kävelimme täyden kuun valossa alas pidempää, mutta teknisesti turvallisempaa reittiä Yosemite Fallsin ohi. Hyppelimme yli hankien, kivien ja purojen liki 10 mailin ja yhdeksän tunnin verran. En ikinä unohda, miltä Yosemite Fall näytti vuorokauden mittaisesta päivästä väsyneiden silmien läpi. Se oli kuin kuutamossa hohtavien lohikäärmeiden tanssia.

DSC_2415-Pano copy

DSC_2415-Pano

Two identical panoramas with the below one illustrating our route. Blue means hiking, pink climbing. Definitely not the shortest way home.

Ps. Linkit ei toimi, vikaa korjataan.