Matkustamisen vaikeudesta

”It is not the mountain we conquer, but ourselves” totesi jo Sir Edmund Hillary aikoinaan kun kiipesi ensimmäistä kertaa Everestille. Kiipeily on vahvasti yksittäisen ihmisen pyrkimystä nähdä, elää ja kokea. Ja silti teemme sen osana yhteisöä ja ympäristöä.

Yosemitessa mietin oman toimintani vaikutuksia planeettamme hyvinvointiin. Lensin mannertenvälisen lennon, vuokrasin auton ja ostin uutta rojua sekä reissua varten että ihan muuten vaan. Ja vaikka Yosemite on sanoinkuvaamattoman ihana, se on tavallaan trädikiipeilyn Disneyland. En voinut olla miettimättä, olinko lentänyt toiselle puolelle maapalloa katsomaan muiden kiipeilyturistien kanssa Mikki Hiirtä – Half Domea.

Olen kiertänyt maailmaa jo ennen kuin ilmastonmuutoksesta osattiin kunnolla edes huolestua. Lapsuuteni ympäristökeskustelua hallitsi Tsernobylin ydinkatastrofi, happosateet ja otsonikato, ei napa-alueiden sulaminen. Rovaniemelle talvisin lentäneitä Concordeja ihannoitiin ja äkkirikastuneet IT-miljonäärit ostivat vähäpäästöisten Teslojen sijaan keltaiset Lamborginit. Ilmastoystävällisemmät valinnat olivat ainakin mulle vasta aikuisen tulevaisuuden ongelma. Ysärillä osasin pohtia lähinnä valaanpyynnin haasteita tai tarkistaa oliko hiuslakassa freoneita.

Nykyään poden huonoa omatuntoa lentomatkoista, joita teen joko työni vuoksi tai toteuttaakseni unelmiani. Ja siinä missä olen yrittänyt pienentää hiilijalanjälkeäni muilla elämäni osa-alueilla, matkustaminen on pysynyt suurimpana ilmastosyntinäni. Se on mun sokea piste. Välillä koenkin vaikeaksi perustella itselleni, miksi juuri minulla on oikeus nähdä ja kokea.

Ja silti tiedän, että lennän jatkossakin. Olisi tekopyhää väittää mitään muuta.

Jotta kuitenkin edes tiedostaisin valintojeni vaikutukset yritin laskea lentämisen tai ajomatkojen aiheuttamia hiilijalanjälkiä:

• Tampere – Yosemite : 2409 kg CO₂ekv  
• Tampere – Bohuslän : 238 kg CO₂ekv
• Tampere – Henningsvaer (Lofootit) : 207 kg CO₂ekv
• Tampere – Kustavi : 33 kg CO₂ekv

Lofoottien reissun hiilijalanjälki on alle 10% Yosemiten reissusta ja yllättäen myös vain noin 70% Bohuslänin reissusta, koska Ruotsinlaivan päästöt nostavat Bohuslänin matkan hiilijalanjäljen suuruutta merkittävästi. Kustaviin pääsee taas 15% hiilijalanjäljellä Lofootteihin verrattuna, mutta Kustavin reissuja tulee tehtyä kesässä useampi. Tiedot on otettu VTTn tilastoista ja laskelmissa käytetyt etäisyydet verkon eri karttapalveluista. Automatkoissa on pidetty VTTn 1.9 henkilön matkustajaoletus. Yosemiten laskelmassa on otettu huomioon välilaskut Tukholmassa ja Kööpenhaminassa.

Selvää on, että ilmastoystävällisin kiipeilijä on se, joka ajaa fillarilla Tahmelaan boulderoimaan. Mutta niin kauan kun Pinsiössä ei komeile 500 metristä käsihalkeamaa tiedän, että tulen ainakin silloin tällöin lähtemään maailmalle etsimään itseäni. Koska en olisi minä, jos en matkustaisi. Enkä mä ole oikea ihminen sanomaan kenellekkään, että älä lähde, älä elä unelmaasi. Syyllisyyden tunteista huolimatta matkustan jatkossakin, ainakin sinne Lofooteille ja joskus kauemmaksikin. Utahin Indian Creek tai Patagonia eivät ole kadonneet mun unelmieni listoilta mihinkään, päinvastoin.

Mun hartain haave olisi teknologian kehittyminen siten, että voisin tulevaisuudessa kulkea vähän keveämmällä sydämellä. Toivoisin tekniikan edistyvän siten, että liikkumisen hiilijälanjälki olisi joskus neutraali. Ihmiskunnan halu nähdä maailmaa tulee tuskin koskaan vähenemään ja se vaatii yhteiskunnalta sekä teollisuudelta jatkuvia investointeja huomattavasti nykyistä vähempipäästöiseen teknologiaan.

Sitä odotellessa on löydettävä jokin sopiva kompromissi, jonka kanssa pystyn elämään. Ehkä toteutan ainakin hieman nykyistä useammin Allun ajatuksia paikallisista seikkailuista. Tää hauras maapallo antaa mulle niin paljon, että olisi suuri häpeä olla huolehtimatta siitä.