Roadtrip Marokossa

Kaikki tarinat eivät ole valmiita kerrottavaksi tuoreeltaan, vaan niiden täytyy antaa kasvaa ajatuksissa. Ne vaativat aikansa ja tilansa, ennen kuin niistä tulee kirjoitettuja sanoja. Tästä postauksesta tuli lopulta pitkä ja rönsyilevä, mutta sitä oli Marokkokin. Uskomattoman kauniita maisemia, ajatuksia länsimaalaisten etuoikeutetusta asemasta, kiipeilyä sekä ihanasti sisustettuja majoituksia ja kiemurtelevia pikkuteitä.

Tiedon löytämisen helpottamiseksi jaoin tekstin otsikoihin. Lukuiloa!


Ajatuksia valinnoista

Marokossa mietin monesti kuinka etuoikeutettu olen.

Marokko-1

Rooftops of Marrakech from Maison de la Photographie.

Olin lomalla yhdessä naispuolisen ystäväni kanssa. Matkustimme kumpikin omilla rahoillamme, ilman tarvetta puolisoiden tai vanhempien luvalle. Olimme harrastamassa kiipeilyä, joka on hieman pelottavaa, mutta myös rohkeaa ja itsenäistä. Ja se miten tähän on päästy ei ole pelkästään meidän omaa seikkailunhalua, vaan vuosisatoja kulkenut ketju sukujen vahvoja naisia, länsimaalaista vaurautta sekä pohjoismaista kulttuuria, jossa kaikille on annettu oikeus olla osa yhteiskuntaa. Olemme taustojemme jatkumo.

Ja näistä lähtökohdista Marokko oli erilainen.

Marokko_Lisa-1

Kouluun berberimekoissaan kävelevät tytöt. Nuori poika, joka Atlas-vuorten tienlevennyksellä myi tummapintaista halkaistua kiveä, jossa oli purppuranpunainen ydin. Vanha mies, joka istui marrakeshilaisella torilla viulu kädessään soittamatta säveltäkään. Torilla manteleita myyvä mummo tai turistien käsiin taidokkaita Henna-tatuointeja piirtävät tytöt. Vuohipaimen. Aavikon upottavassa hiekassa päivittäin kymmeniä kilometrejä kävelevä kamelinohjastaja. Ne naiset, jotka jäävät kotiin kun miehet istuvat harmaissa kaavuissaan kahviloissa juomassa minttuteetä.

Yhtäkään heistä en unohda. He voivat kaikki olla onnellisia, mutta yhdelläkään heistä ei ole mahdollisuutta tehdä samanlaisia valintoja, joita minä voin tehdä.

Marokko_Lisa-4

Marokko_Lisa-8

Valleys North of Jebel el Kest, Afantizar, North of Tafraoute.

Mulla on mahdollisuus olla juuri sellainen kuin olen. Mulla on vapaus harrastaa ja tavoitella omia unelmiani. Mulla on juuri oikeanlainen passi, jolla matkustaa. Voin valita mitä luen, kannatan tai ketä rakastan. Mulla oli vapaus valita koulutukseni. Mulla on vapaus valita työni suunta. Joskus harvoin minulla on jopa vapaus valita, että teen  vähemmän töitä, jotta voin kiivetä enemmän.

Voin valita yksinkertaisemman arjen, jotta saisin enemmän vapaata.

Ja se maailma jossa näitä valintoja teemme on kaukana siitä maailmasta, jossa yhteiskunnan resurssit, rakenne ja tuki on erilaiset kuin omamme. Ne valinnat mitä me teemme on monille vielä pitkän yhteiskunnallisen kehityskaaren takana.

Me olemme askeleen lähempänä todellista vaurautta – vapautta valita.

Marokko-28

Tourguide on his daily grind. Taking tourists to the desert. Erg Chebbi.


Marokko-25

Tietoa Marokosta

Ajoreitti ja ajaminen

Kiertelimme Marokossa noin puolitoista viikkoa. Maa on uskomattoman monipuolinen ja maisemat Atlantin rannoilta Saharan aavikoille hurmaavat paatuneimmankin kulkijan. Marokossa oli paljon samaa, mitä kaukaisen Utahin erämaissa, mutta paljon lähempänä kotia. Varsinkin Marokon vuoristoissa ajaminen oli kohtuullisen helppoa. Suuremmissa kaupungeissa liikenne ja varsinkin loputtomat liikenneympyrät olivat kaaottisia ja jo heti ensituskastumisen jälkeen väittelimme kaupungeissa ajamista. Liikenteen valvontaa on Marokossa kaikkialla ja saimmekin kahdet sakot.

Marokko_Lisa-3.jpg

Walls of Essaouira.

Marokko-6

Ajoreittimme kulki Marrakeshin hulinasta Essaouiran Unesco-maailmanperintökohteen kautta Taghazoutin ja Sidi Kaoukin suosittuihin surffikohteisiin ihastelemaan Atlantin upeita hiekkarantoja. Rannikolta siirryimme sisämaahan Tafraouteen Jebel el Kestin vuoristoon kiipeilemään. Matkan lopuksi kävimme vielä Vallée du Draan palmustossa sekä Erg Chebbin autiomaassa, joista ajoimme takaisin Marrakeshiin Atlas-vuoriston yli.


Marokko-3Marokko-29

Marokko-31

Snow on the Atlas Mountains. En route from Ourzagate to Marrakesh.


Marokko-14

Approach to Tizgut Gorge, Tafraoute.

Kiipeily Tafraoutessa

Tafraouten kiipeily on pääosin multi-pitch trädiä kvartsiitilla, eikä pultteja tai ankkureita ole asennettu. Alueen kiipeily noudattaa perinteistä brittiläistä kiipeilyetiikkaa. Kauempaa katsottuna oikeastaan ihan kaikki kivi näytti todella huonolaatuiselta, mutta yllätyin siitä kuinka hyvältä kvartsiitti tuntui varmistaa ja kiivetä. Kiipeily on jostain ote- ja halkeamakiipeilyn välimaastosta ja useat reitit olivat oikeasti vakaata kiveä.

Tafraouten topot (esimerkiksi Tafraoute – Rock Climbing in Morocco’s Anti-Atlas Vol 1 ja 2) sisältävät valtavan määrän kiivettävää ja reittejä onkin listattu yli tuhat. Joihinkin reittikuvauksiin kannattaa kuitenkin suhtautua varauksella, koska useilla reiteillä ei ole ensinousijan jälkeen nähty juuri kiipeilijöitä. Britannialaiseen greidaukseen tutustuminen otti myös aikansa ja erilaiset Very Severe ja Extreme -kuvaukset saivatkin meidät aluksi kiipeämään ehkä vähän liiankin helppoja reittejä.

Kiipesimme muun muassa Afantizar laakson Kzar Rockilla ja Lower Eagle Cragilla sekä Tizgut Gorgessa. Tapasimme muutaman britin jotka kehuivat Aylimin Central Buttressin ja Dragon Buttressin reittejä. Annan mielelläni lisätietoja reiteistä. Kasbah Tizourganesta löytyy myös on uusien reittien lista sekä vihkonen, johon voi merkitä huomioitaan reittien kunnosta. Lisätietoa löytyy myös Summitpostin Jebel el Kest – artikkelista sekä Sarin omalta reissultaan kirjoittamasta loistavasta blogipostauksesta. Sarin postaus listaa kattavasti eri reittejä sekä kuvailee tarkemmin Anti-Atlaksen kiipeilyä.

Seikkailumieliselle trädin kiipeäjälle Tafraoute on varsin hyvä vaihtoehto talven Espanjan-lomalle, varsinkin osana laajempaa Marokon matkaa.

Marokko-12

Cactuses near Kzar Rock, Tafraout. Kzar Rock was nice place to get accustomed to the quartize rock and British grading system. Good, shorter routes and a brilliant location.

Marokko-13

Marokko_Lisa-7-4

Lea on top of Pink Lady, Lower Eagle Crag, Afantizar Valley.


Suosituksia Marrakeshiin

Maison de la Photographie on hurmaava, pieni oasis suojassa Marrakeshin hälinältä. Gallerian vakiokokoelma sisältää paljon historiallisia kuvia Marrakeshin hälinästä ja Marokon maaseudulta sekä beduiiniheimojen upeita muotokuvia. Rakennuksen kolmannen kerroksen kattoterassilta on upeat maisemat Marrakeshin kattojen yli Atlas-vuorille.  Marrakeshissa myös El Badii -palatsin vankat kivimuurit sulkivat sisälleen historian hiljaisen tyhjiön ja Majorelle Garden on kuulemma myös ihana.

SONY DSC

Flowers at the Maison de la Photographie. Photo by Lea.

Majoituksia Marokossa

Marokossa pääsee kohtuullisen edullisesti majoittumaan kuin suoraan sisustuslehtien sivuille. Lienen kaikesta telttailusta huolimatta jo hieman keski-ikäistynyt ja villiinnyin yöpaikkojemme ihanista lampuista, kaakeleista, matoista ja kattoterasseista.

Marokko-11

Breakfast with a view, Maison Tigmi Ozro, Tafraoute. Don’t let the sun fool you, it was double puffy and gloves kind of breakfast. But still marvellous! Despite the frozen honey.

Kallein majoituksistamme oli Marrakeshissa charmantin ranskalaisherran ylläpitämä Riad Aloes (noin 30€/hlö/yö). Tafraoutessa ja lähiseuduilla yövyimme Maison Tigmi Ozrossa Tafraouten kaupungissa (vajaa 10€/hlö/yö) sekä todella ainutlaatuisessa Kasbah Tizourganessa (noin 25€-30€/hlö/yö sis. myös illalliset) Ida Ougnifissa, Jebel el Kestin pohjoispuolella. Ajoimme Kasbahiin yön pimeydessä mystistä, jyrkkää pikku hiekkatietä, mutta päästyämme linnan muurien sisäpuolelle olimme mitä lämpimämmin tervetulleita. Majoitumme linnan kellarissa ja illat vietimme muutaman Britanniasta paikalle saapuneen kiipeilijän kanssa tuijotellen taivaalla loistavia tähtiä. Atlas-vuorilla majoitumme hurmaavassa Irochassa (15€/hlö/yö), Tisseldayn kylässä.  

Soittamalla etukäteen tai kysymällä hinta monesti laski listahinnoista.

SONY DSC

Kasbah Tizourgane, a fortress at the gates of Afantizar Valley. Photo by Lea.

Matkan kustannukset

Reissun kustannukset olivat kokonaisuudessan arviolta noin 800€. Lennot Marrakeshiin ja takaisin maksoivat 220€, majoituksiin meni noin 200€ ja auton vuokraan ja bensiiniin noin 150€ per henkilö. Aavikkoretki maksoi noin 50€ (Auberge l’Oasis) ja ruokaan meni arviolta noin 150€. Söimme aina ulkona, mutta jokaiseen majoitukseen kuului aamiainen ja Kasbah Tizourganeen myös illallinen.


Marokko_Lisa-2

This journey that’s just begun. Now we’re off to Yosemite with Emma!