Helvetestinden

Kerrottuani mun ja Emman Baugenille päättyneistä seikkailuista Ersfjordtraversella yks sellanen perinteisen komea helsinkiläispoika tokas mulle, että sä taidat olla aika mukavuudenhaluinen neitokainen. Sillä hetkellä allekirjoitin kommentista jokaikisen sanan.

Olin ottanut pakkeja enemmän, kuin kehtaan koskaan edes myöntää.

Norja_2016_-18

Helvetestinden in the evening sun. The Next Best Thing (6+) runs near the corner.

Paklenican Klinillä oli keväällä vielä märkää ja mun pää väsyi hetkessä Anica Kukin rehevään kalkkikiveen. Helvetestindeniltä me otettiin pakit jo parin köydenmitan jälkeen, kun ei huvittanutkaan ponnistella omien unelmiensa eteen. Halvmånerissetillä oon peruuttanut jo kolmesta eri kohtaa. Viimeisimmän kerran syy oli kai se, että nukuin aamulla turhan pitkään ja vettäkin tais olla liian vähän mukana. Olihan Baugen sinä helteisenä iltapäivänä kuuma kuin helvetin esikartano, enkä mä uskaltanut enää kiivetä kun olisi pitänyt ihan pikkasen ranittaa. Suotta mä siinä tärisin, pidempänä sällinä Arno yltäisikin vähän paremmin. Olihan ne otteetkin vähän kaukana.

Norja_2016_-19

Bunesstranda. For beaches, nothing beats Lofoten Islands. Except if you like your beaches hot and waters warm. Then somewhere south with palm trees may just be better.

Norja_2016_-20

Piz Badilen Via Cassinilta otimme Suvin kanssa pakit auringon vasta noustua harjanteen satulasta. Oltiin luettu topoa päivätolkulla, jännitetty köydenmitta kerrallaan krukseja ja savupiippuja. Ja heti kun meidän edessä näkyi jonossa kymmenen köysistöä me luovutettiin. 18-pitsin reitillä tuntien odotus ois meidän vauhdilla tarkoittanut biviä siinä legendaarisessa chimneyssä, jossa Ricardo Cassin vietti yönsä surullisenkuuluisan ensinousunsa aikana. Aika nopeasti me päädyimme ajatukseen, että olis miellyttävämpää nukkua jossain ihan muualla. Olihan vieressä Badilen Nordkante ja sen ihanat yli tuhat metriä nelosta. Ei tarvisi juuri edes kiivetä vitosta. Ihan mahtavaa! Sinne!

Mulla ei oo samanlaista taistelutahtoa kuin monilla rajojaan jatkuvasti hakkaavilla kiipeilijöillä. En osaa epäonnistua lopulta onnistuakseni. Selän hajoaminen toi syyn vajota entistä syvemmälle mukavuusalueelle. Tippuminen oli niin pitkään kielletty, ettei tarvinut edes kunnolla yrittää. Sai ihan luvalla yläköysitellä sisällä vitosia, kiivetä pelkästään tuttuja reittejä tai keveitä putousjäitä. Netissä kiersi joskus viime talvena meemi, jossa joku timmi fitnessmutsi esitteli heti synnytyksen jälkeen pyykkilautavatsaansa ja kysyi ”Whats your excuse?”. Mulla oli niitä loputtomiin.

Norja_2016_-17

The mountains are calling but I’ll just stay here and chill. Ok? Photo by Lea.

Syistä huolimatta poden välillä jonkinlaista riittämättömyyden tunnetta siitä, etten ehkä kuitenkaan ole tehnyt tarpeeksi. En ole tarpeeksi kova mimmi, mitä se ikinä tarkoittaakaan. Mua on pelottanut, enkä ole treenannut. En ole valintojen tullen ollut henkisesti riittävän vahva tai rohkea.

Olen pakittanut liian helposti. En ole taistellut.

Kiipeilyssä arvostetaan suunnattomasti kovaa duunia unelmiensa eteen. Joka puolelta sataa tietoa siitä kuka lähetti ja mitä. 7b, 8a, WI5, 6c, 5b. Märkää, vaikeasti varmistettavaa, jatkuvaa. Mediassa, hallien käytäväpuheissa ja mainonnassa on esillä määrätietoinen treenaus ja jatkuva itsensä ylittäminen. Face your fears. Live without limits. Get out of your comfort zone. Loputtomat tarinat vuorilta vievät pitkäjänteisyyden tai urheuden kautta voittoon. Yleensä ne inspiroivat unelmoimaan, yrittämään kovempaa ja iloitsemaan toisten saavutuksista ilman vertailua tai kateutta. Välillä sitä kuitenkin huomaa miettivänsä, miksei itse enää onnistu tai uskalla. Kehon ja mielen ottaessa takapakkia unohtaa joskus olevansa ihan tavallinen aikuinen arjen huolineen ja murheineen, jonka ei aina ole edes mahdollista venyttää rajojaan.

Norja_2016_-16

Norja_2016-1-4

Come to life. Have a laugh. Build a sandcastle close to the shore.

Mukavuuskin on lopulta melko suhteellinen käsite. Mulle sitä on nykyään loputtoman pitkä päivä helpolla alppiharjanteella, Kustavin kutoset, Stetindin Sydpillaren tai Olhavan laatan klassikot. Liuta reittejä, joista osalta olen joskus pakittanut ja joista en vielä muutama vuosi sitten olisi uskaltanut edes unelmoida. Ja vaikka kuinka ruoskisin itseäni liiallisesta mukavuudenhalusta ja taistelutahdon puutteesta yksikään itselleni tärkeistä saavutuksistani ei olisi onnistunut ilman vuosien kokemusta tai periksiantamattomuutta.

Kiipeilen, koska se on todella kivaa. En todistaakseni jotain itselleni.

Norja_2016-1-6

Where cliffs greet the sea. From the top of Helvetestinden. Photo by Lea.

Halu ponnistella aina entistä suurempien unelmien eteen on upealla tapaa eteenpäin vievä voima. Elämän yllättäessä on kuitenkin ihan okei vaan nauttia mukavuusalueestaan, antaa itselleen kunnolla aikaa parantua ja hymyssä suin muistella menneitä seikkailujaan. Iloita kiipeilystä sellaisenaan kuin se on kulloinkin mahdollista, miettimättä vuodesta toiseen kuinka voisi aina olla edellistä vahvempi tai rohkeampi.

Olkaa ylpeitä itsestänne. Mäkin onnistun siinä lopulta aika usein.

Norja_2016_-21


Kuvat ovat Lofoottien Helvetestindeniltä, läheltä Reinen kalastajakylää. Helvetestindenin huipulle menee kuulemma juuri silleen sopivasti mahan pohjassa kutkuttava polku, jonka voisin kuvitella olevan kiva lisä samalla alueella olevalle Reinebringenille, yhdelle Norjan kuuluisimmista vaelluksista. Helvetestindenin alla oleva Bunesstranda on huima leiripaikka. Sen läntiselle hiekkarannalle laskee kesäöisin ilta-aurinko, jota ei esimerkiksi Henningsvaerissa oikeastaan näe kai kuin Prestenin topista.

Vinstadiin, josta on hyvin pieni kävely Bunesstrandalle, pääsee veneellä Reinestä muutaman kerran päivässä (120 NOK meno-paluu, vain käteistä). Vinstadissa on kesäisin ihana vapaaehtoisvoimin ylläpidetty kahvila, josta saa vastapaistettuja vohveleita ja itsetehtyä raparperihilloa (kortti kävi ainakin kesällä 2016).

Norja_2016_-15

Norja_2016-3

Trying to see the future. More bailing ahead? Ok! I’m cool with that. By Arno.

Olematonta tietoa Helvetestindenin kiipeilystä löytyy vaikkapa Rollomixed-blogista tai Lofoten Rock-topokirjasta. Mä osaan neuvoa pari ekaa köydenmittaa ja pakituskiilat. Tai sen, että ne brenkut kannattaa kantaa mukanaan rannalle eikä jättää pakuun. On nimittäin varsin mukavaa köllötellä rakkaiden ystävien kanssa teltassa viskimuki kourassa ja ihailla Atlantin rannalle vaipuvaa yöttömän yön aurinkoa.

Norja_2016-1-7

For the love of the Norwegian sunsets. Best enjoyed with friends. Photo by Lea.