Tämä on mun neljäs kiipeilykesä. Tai oikeastaan varmaan jo kymmenes mutta ne ekat vuodet meni sellaisessa pelkojen sekamelskassa Tampereen Viitapohjan vasenta väärää yläköysitellessä etten oikeastaan edes laske niitä. Tai lasken, mutta en haluaisi laskea.
Meditating somewhere between 1st and 2nd try of Kylmä Hönkä (6+), Hopiavuori, Spring 2015.
Vuodesta toiseen vannoin että en koskaan liidaa trädiä, mutta en uskaltanut kiivetä sporttiakaan. Tampereen seudun helpot pulttireitit on kauheita. Kun oma maksimi on vitonen Mustavuoren radat on niin kaukana mukavuusalueesta kuin voin suinkin kuvitella. En uskaltanut liidata mitään. Ikinä. Keksin jatkuvasti kaikenlaisia tekosyitä sille miksi ei edes tarvisi.
Mun kiipeilyni ensimmäinen päivä oli se kun ostin omat trädikamat ja ajoin Kustaviin.
Olen kiivennyt Kustavista melkein kaikki neloset ja vitoset. Vein itselleni monta sataa metriä yläköyttä, halkeemasta toiseen, sammalrännistä kolmanteen. Muut kiipes seiskaa, mä siivosin havunneulasia viereisessä kolmosen rännissä. Saatoin helposti haaskata tuplaräkin kymmenen metrin linjalle.
The lovely Hanna on Säkkipilli (6-), Hopiavuori in August 2014.
Random moon at Lootholma, Spring 2015.
Hävetti, mutta annoin olla. Ajattelin olevani liian vanha miettimään sitä kuinka typerältä mä näytin siellä kyynärpäät sammaleessa. Olin rakastunut Kustaviin ja siihen puhtauden filosofiaan mitä kiipeily voi parhaimmillaan olla. Olin löytänyt kiipeilystä kaiken sen joka merkitsi minulle eniten.
Juha on-sighting the classic Pasuuna (6), Hopiavuori, sometime in 2013.
Mikko and Mesi (5+), Pohjavuori, Spring 2014.
Mietin usein Taivassalon siltaa ja kuinka sen ylittäessä tuntuu joka kerta siltä kuin ois palannut oman kiipeilyn alkumetreille. En mä vieläkään mikään lähetysjumalatar ole, mutta kolme kesää Kustavissa on antanut mulle siivet. Musta on tullut itsenäinen kiipeilijä ja se on mulle kaikista tärkeintä. Voin tehdä sitä mistä mä eniten pidän – liihottaa pitkillä reiteillä, maailman katoilla.
Summer Butterfly in Hooperinvuori, 2014.
Pohjavuoren Lossi – the ferry to Vartsala.
Itätalon Kartano in very early Spring 2013.
Suvi on Espresso (5), Riskeläisvuori, Spring 2014.
The Tampere Philharmonic Orchestra chillin’ at Hopiavuori, Fall 2013.
Arno and Astronautinto (7-), Hopiavuori, Spring 2015.
Kustavissa majoittuu kätevimmin joko Lootholman Leirintäalueella tai Itätalon Kartanossa. Parhaat munkit löytyy joko Kustavin Talouskaupalta tai Vartsalan Vanhalta Koululta.
Kustavi on myös Saariston Rengasreitin varrella.
Tämähän on kuin katsoisi peiliin. Paitsi että vähän hienompaa ja kauniimmin puettua. Kustavit, Baugenit, Loffarit… Äärimmäisen helppo samaistua. Kiva blogi-lisäys, joka täytyy laittaa ylös tylsien työpäivien varalle.
Kiitos S mukavasta kommentista, tulin siitä kovin iloiseksi! Tervetuloa lukemaan!
Tuli näköjään parikin kommenttia, kun näytti aluksi että mikään ei tule läpi. Sori siis spämmäys 🙂
Ei mitään! Pistin roskapostin pelossa kommenttimoderoinnin päälle niin ne ei heti näy. Tuntuisi kyllä tarpeettomalta, toistaiseksi kun on tullut vain varsin mukavia viestejä!
Kyllä rakkaustarinat ovat parhaita!
Eiks ookkin! Varsinkin sellaset jotka kertoo Kustavista. ❤