Baugen

Ei hel**tti tais olla ensimmäiset sanat mitkä päästin suustani, kun lopulta sain kivuttua lumisen rinteen päälle ja näin ensimmäisen kerran Blåmansvikan suuntaan aukeavan laakson. Jylhä Baugen, luokseen kutsuva Hollanderanin maja, loputtomasti lumen peittämiä huippuja, syvän sinisiä vuonoja – kokonainen arktinen satumaa.

Olen kiertänyt maailman sivun enkä ole ikinä tainnut nähdä mitään niin kaunista.

Mä olin haaveillut Kvaløyasta jo reilun vuoden. Olen kädet hikoillen lukenut Rollomixedistä Tapsan juttuja Baugenin harmaasta graniitista ja sen sisukkaasta luonteesta. Olen kuunnellut kovien poikien tarinoita uljaasta Thanatoksesta ja Hans Christian Dosethin jalanjäljiltä posket punottaen. Nyt tiesin olevani vihdoin valmis, ainakin lähikselle.

Tromssan silta jäi taakse suunnilleen 16-tunnin ajamisen jälkeen. Matka on pitkä, mutta tavallaan välttämätön, että tällaisesta toimistomyyrästä kuoriutuu edes jokseenkin uskottava eräjorma. Henkinen muutos tapahtuu jossain Tornion moottoritien levikkeellä telttaillessa. Arjen ylellisyydet unohtuu ja ajatus siitä, että pääsee suihkuun seuraavan kerran ehkä joskus viikon päästä muuttuu ihan siedettäväksi ja kuiva vessapaperi onkin yhtäkkiä parasta mitä maailmassa on.

DSC04505

Rakastan pitkiä lähiksiä. Ne antaa tilaa ajatella, valmistautua tulevaan. Voi antaa jalkojen vain viedä läpi lumen ja sammalen, voi kulkea hyppien yli kivien ja purojen. Jokainen askel vie kauemmas kaikesta mikä ei liity edessä olevaan kiipeilyyn.

Hollenderanin majalla unohtuu aika. Unohtuu se kuka sä oot ja mistä sä tulit. Olet siellä yksin ja silti yhdessä kaiken sen historian kanssa mitä Baugenilla on tapahtunut – iloiset illat, onnistumiset ja pelastusoperaatiot. Kuolematkin. Vuorokaudet vierii pitäessä sadetta, tuulta, nukkuessa tai kiivetessä. Keittäessä lisää kahvia.

Baugsprydet me topattiin kahdelta yöllä vaaleanpunaisessa keskiyön auringon kajossa koska lähdettiin vasta alkuillasta reitille. Ja oltiin hitaita. Siinä missä Jordaniassa piti tehdä kaikki päätökset sen mukaan että tasan viideltä tuli säkkipimeää kesällä Norjassa koko yö on sun ja sä voit tehdä mitä vaan, milloin vaan. Norjassa ei tarvi pakittaa sen takia, että valo loppuu kesken.

Norjassa aurinko ei laske ennen elokuuta.

DSC04613

Meidän piti oikeastaan mennä Baugenille jo huhtikuussa mutta silloin ajeltiin lopulta sateita pakoon Bohusläniin. Helmi paikka sekin mutta Baugenin jälkeen eteläisen Ruotsin halkeamaparatiisi tuntuu olevan henkisesti lähempänä Kalymnoksen softia sporttia kuin Hollenderanin kylmiä tuulia. Bohuslähinissä valkoiset vuokot kukki valtoimenaan, Baugenilla vesi olisi tullut silloin lumena.

Me kohdataan Baugenin kanssa taas loppukesästä ja silloin mä meinaan olla henkisesti ihan vähän vahvempi. Rohkeampi. Annoin talvisen Hollenderanin ihan suotta pelotella mua. Toisaalta taas ne retket joilta jää tunne että jokin isompikin onnistuisi jättää aina pienen hymynkareen huulille.

Tietää osaavansa, pärjäävänsä ja pystyvänsä tekemään. Pitäis vaan muistaa se useammin.

DSC04699

Ja se lumi. Se tekee Pohjoisen Norjan vuorista kevättalven kuningattaria.

Lisää tietoa majasta ja Baugenin reiteistä löytyy Tromso Klättreklubbenin sivulta.

Oudon termin yllättäessä paras kiipeilysanasto löytyy Jammi.netistä.